Yleinen Urjalan Ylläpito

Ajoneuvoyhdistelmä osui henkilöautoon

Urjalassa 9-tiellä perjantaina kello
15.40 aikaan sattuneessa henkilöauton ja raskaan ajoneuvoyhdistelmän
törmäyksessä säästyttiin pahemmalta. Henkilöauto oli menossa Tampereen
suuntaan ja kääntymässä vasemmalle valtatieltä, kun siihen osui sen
perässä tullut ajoneuvoyhdistelmä.

Henkilöauto
suistui vastaan tulevan liikenteen kaistalle ja siitä ojaan pyörilleen.
Ajoneuvoyhdistelmä puolestaan suistui kulkusuunnassa oikealle ulos tieltä.

Molemmissa autoissa oli vain kuljettajat. Henkilöauton
kuljettaja vietiin samaan hoitoa. Hän oli kuitenkin päässyt omin voimin ulos
autosta.

Autoihin tuli vaurioita.

Liikenne ruuhkaantui pahoin, koska käytössä oli jonkin
aikaa vain toinen ajokaista. Liikennettä ohjasivat palomiehet.

Tilanne oli ohi tunnissa.

Vetovoimaa sisältömarkkinoinnilla